Olisi ollut tietysti mukavampaa kun tämänkin ihanan päivän olisin jakanut jonkun kanssa. Jättikirpparilla kävin aistimassa tunnelmia väentungoksessa. Monenkielistä pulinaa tulvi jokapuolelta.Tapasin erään tutun tanssittajani. Juteltiin, hän aina niin positiivinen. Rannalla makailin aurinkoa ottamassa iltapäivällä ja ruokailin terassiravintolassa.

Upeaa, kukaan ei ole määräilemässä sitä jos tutkiskelen ruokalistaa muka liian kauan, eikä tarvitse kuulla huomautuksia etta etkö jo osaa taaskaan päättää mita otat. Ainako sinua pitää odottaa. Silloin katosi sekin nautittavaksi tarkoitettu ruokailuhetki.

Viereisessä pöydässä pariskunta lopettelee ruokailuaan. Mies juttelee leppoisasti naiselleen. Nainen istuu leveälle kaiteelle kasvot aurinkoon. Kun he lähtevät  mies ojentaa kätensä naiselleen ja auttaa hänet huolehtivaisesti kaiteelta pois. Mies on ilmiselvästi onnellinen naisestaan. He poistuvat miehen käsi hellästi naisensa hartioilla tunnustellen ja läheisyydestä nauttien.

Jukka teki niin joskus, mutta tuki kättään koko sen raskaalla painollaan hartioitani niin että tunsin lyhistyväni sen alla. Hän siis vaan lepuutti kättään itsekkäästi hartioillani, siitä oli hellyys kaukana.