Äitini vaikutuksesta minusta tuli ylisuorittaja, yritin saada hyväksyntää ja rakkautta minkä hän minulta torjui ja jopa riisti.

Lapsena minua ei saanut kehua kukaan. Jos joku kehui ulkonäköäni, äiti puuttui siihen heti. Hän sanoi ettei saa kehua jos ei kehu myös sisartani. Ok, se on tavallaan ymmärrettävää, mutta ei kai se ole minun syyni jos minua joku pääsi kehumaan. Äiti ei koskaan kehunut minua esim. koulumenestyksestä. Tein parhaani että numeroni olisivat aina kiitettäviä. Sisareni pärjäsi koulussa heikosti. Vanhemmat sopivat että Äiti maksaa sisareni hyvistä numeroista ja Isä minun. Kun sisareni ei niitä hyviä numeroja saanut maksoi äiti hänelle kohtalaisistakin. Minulle Isä maksoi vaan pari kertaa. Hän oli pihi ja olisi joutunut niitä pikkurahoja antamaan joka kokeistani. Olin taas vähempiarvoinen. Äiti kehui sisartani eri asioista. Hän oli äidille hyvin rakas. 8-vuotiaana olin saunassa äidin ja sisareni kanssa ja äiti kysyi minulta: Menetkö isälle, koska isä ei muuten suostu avioeroon jos hän ei saa toista lasta itselleen. Oli itsestään selvää että sisareni jäisi äidille. Vastasin etten halua erota sisarestani. Noin pienenä menetin henkisesti äitini ja muistan sen ikuisesti. Sain vielä syyttää itseäni siitä että he eivät koskaan eronneet, vaan ainaiset riidat jatkuivat heidän välillään. Äiti haukkui minua Isäni suvun kaltaiseksi jos yritin pitää puoleni. Sisareni oli itseoikeutetusti äitini sukua, olihan hän äitini näköinenkin. Äiti siirsi minut usein ulkopuoliseksi. 

Onneksi minulla oli joka kesä mahdollisuus olla rakkaan mummoni luona. Hänellä oli laaja sydän ja hän oli tasapuolinen meille kaikille lapsenlapsilleen. Mummoni korvasi rakkaudellaan minulle äitini rakkaudettomuuden.

Sisareni sai aina äidiltä vaatimuksensa läpi. Äiti sai jopa lopulta Isänkin kääntymään minua vastaan joissakin asioissa. Minun työlläni heidän pienessä yrityksessään ei ollut mitään arvoa. Isä yritti pitää äitini hyvällä mielellä ja noudatti äidin mielipiteitä. Äiti haukkui minua jopa huoraksi kun halusin kaupungille illalla, vaikka mnulla ei ollut mitään kokemuksia pojista. Olin silloin 17 vuotias. Äiti ei hyväksynyt minnulle muita ystäviä, muuta kun sisareni. Hän mollasi minua lapsena usein kylmäksi ja kovaksi, mutta sisartani herkäksi.

Äitini alistava ja rakkaudeton kohtelu ilmeisesti vaikuttivat siihen että hyväksyin mieheltäni huonon ja alistavan jopa nöyryyttävän kohtelun niinkin kauan, siis 27 vuotta. Itse kestin sellaista kohtelua, mutta kun se kohdistui rajuna lapsiini ja lapsenlapseeni, aukenivat silmäni vasta kunnolla.

Narsistille olin siis hyvä saalis. Kiltti ja rauhaa rakastava. Aluksi hän oli hyvin huomaavainen, mutta pikkuhiljaa alkoi väheksyminen ja lopulta nöyryyttäminen ja sairaaksi leimaaminen. Itse hän oli täydellisyys, jota olisi pitänyt kehua ja nostattaa korkeuksiin.