Nautin suutelemisesta.

Minulle suuteleminen on taidetta, kuin kuuntelisi musiikkia. Musiikissakin on uskomattomasti eri vivahteita, rytmejä ja voimakkuuksia. Musiikki vie matkalle yhä uusien tunteiden maisemiin, kuten suudelmakin.

Masennukseni aikana jäinpaljosta hyvästä paitsi,  mikä kuuluisi parisuhteeseen. Jukan väheksymiset ja negatiivisuus tuhosi vähitellen kaikki ne tunteet miksi menin aikoinaan naimisiin hänen kanssaan.  En enää voinut sietää hänen läheisyyttään, kosketustaan tai edes ääntään.
Viimeisten avioliittovuosien aikana minulle tuli yhä useammin mieleen nuoruuteni miesystävä joka oli taitava suutelija. Ajattelin häntä  rakastellessa, se auttoi minua kiihottumiseen ja nautintoon.

Yritin opettaa Jukalle herkkää suutelemista huonolla menestyksellä. Koko aikana tulee mieleen vain muutamia aistikkaita suudelmia.  Sanoin usein hänelle, että suutele pehmeämmin. Se onnistui hetkeksi, mutta kun himo yltyi hän unohti sen. Itsekkyyttä häneltä. Luulin että huuleni rusentuvat hampaitani vasten ja kielensä ja sylki tukahdutti suuni ja kurkkuni ja hengittämisen. Kova suukko nopeasti, kun hän lähti työmatkalle, vaikka emme olisi tavanneet pariin viikkoon. Hellä suudelma antaa kaipauksen ja lupauksen tulevasta

Suudellessa antaumuksella kaikki muu unohtuu. Suuteleminen voi olla hellää, leikkisää tai kiihottavaa. Se on tärkeä osa esileikkiä. Kielen pitää etsiä ja viekotella. Ei sitä tarvitse tunkea koko pituudellaan niin pitkälle kuin se menee, siis tappiin asti.

Luin kerran jutun erään naisen kertomana, että häntä aina oksettaa jos suuhun työnnetään jotain. Olisikohan siinäkin tapauksessa osunut naisen kohdalle vaan täysin ymmärtämätön partneri. Siltä naiselta jäi monta iloa kokematta.

On nautittavaa kun mies suutelee kaulaan, nuolee vatsaan, palleaan, rintoihin, niskaan tai pakaroihin tai nänneihin. Se voi tuntua vatsanpohjassa asti. Klitoriksen suuteleminen ja imeminen voi tuottaa upean orgasmin. Jonkun tutkimuksen mukaan suurin osa naisista saa parhaimman orgasmin siten.

Taas tuli mieleeni mieheni, joka satutti minua imemisillään, vaikka siitä sanoin ja jouduin usein ottamaan rintani tai klitan sen suusta pois väkisin. Itsekästä häneltä ja julmaa nuo kivuliaat "hyväilyt".
Suuteleminen on vuorovaikutustaito, jossa otetaan koko ajan toinen huomioon, kuten myös rakastellessa.


On se hyvä että täällä Espanjassa on tapana poskisuudelmat,yes onnistuu varmasti tumpelommaltakin. Voihan elämässä olla muutakin mukavaa kuin suuteleminen, mutta on se vaan oiva lisä parisuhteessa.