Palattuamme Suomeen vietin paljon aikaa lapsenlapseni kanssa ja kotona minulla omia puuhia ja harrastuksia, joten Joukolle jäi paljon aikaa omiin menoihinsa. Minun piti kertoa tarkkaan mitä milloinkin teen, joten hän pystyi sen mukaan järjestelemään omaa aikaansa kuten nyt tiedän, tapaamisiaan toisten naisten kanssa.

Kerran menin ystävättäreni kanssa tanssimaan ja pyysin sinne Joukoakin. Näimme hänet kadulla autossaan, hän tuli ulos, heitti puhelimen autoon ja sulki oven. Selvisi v. 2016 että se oli ollut Sirpa K jonka kanssa hänellä oli edelleen suhde. Ravintolailta oli yhtä mustasukkaisuuden täyttämää negatiivisuutta ja ilta oli pilalla.

Tammikuu 2014 alkoi Joukon oikutteluilla ja  ajoittaisella vetäytymisellä. Pyysin että saisin siirrellä Sirpan tavaroita kaapissa, että saan omille vaatteilleni tilaa, kun niin usein olin siellä. Pyysin että heidän hääkuva siirrettäisiin muualle vuodetta vastapäätä seinältä. Joukon raivarin jälkeen kuva siirtyi sivupäydälle. Sain kuulla toistuvasti kuinka Sirpa on sisältä ja ulkoa kaunis. Entä minä ? Minulla alkoi ilmetä outoja kipuja lonkassa ja polvessa ja huoli alkoi täyttää mieltä.

Halusin saman kunnoituksen kuin hänen kuollut vaimonsakin on saanut. Tuntui että Jouko ei enää rakastanut minua, ei halauksia ja läheisyyttä, olin kuin kaluste. Mitä hän pystyy minulle antamaan. Näimme yhä harvemmin, mutta hän kävi usein viipyen pari tuntia iltaisin ja soitteli kyllä. Jouko ei halunnut suunnitella mitään eteenpäin. Joukon luona minulle tuli nukahtamisvaikeuksia. Kerran jo mentyäni ennen Joukoa vuoteeseen ja nukahdin, heräsin kun hän huusi minulle kasvot vastatusten BÖÖ. En olisi saanut mennä nukkumaan ennen häntä ja selitys: enhän kuitenkaan vielä nukkunut. Tämä oli minulle hyvin traumaattinen herätys ja tästä alkoi nukahtamisongelmani. Siitä jäi alitajuinen pelko nukahtamiseen. Yleensä nukahdin vasta kun Jouko oli nukahtanut ja tarvitsin melatoniinia ja unilääkettä. 

Läheisyys oli tiessään, hän halusi minut kotiinsa, mutta istui illat tietokoneella. Tuli yksinäinen ja hyljätty olo, jotain puuttuu. Miksi olo on niin haavoittuva. Pitäisi olla iloa, mutta vaitiolo rusentaa mieltäni. Rakasteluja enää pari kertaa kuukaudessa. Ei halauksia ei hellyyttä, mutta nukkuessaa hän edelleenkin hiveli ihoani, se tuntui lohdulliselta ja sitä koskettelu oli nautittavaa. En tiedä olinko minä silloin Sirpa vai minä. Joskus hän kutsui unissaan Sirpaa, mikä on ymmärrettävää.

Mietin mihin ihastuin Joukossa. Häneen lämpimiin silmiinsä, jotka katsoivat syvälle aivankuin etsien silmistäni tarttumispintaa, jotenkin ne olivat älykkään tuntuiset. Minä puolestani löysin hänen kasvoistaan aina jotain kiehtovaa, huulten kaari oli välillä niin herkkä ja eroottinenkin. Silmät taas katsoivat hellyyttävän vetoavasti, joskus ne taas olivat hyvin vaativat. Jouko oli karismaattinen persoona, aivan uutta minulle.

Lyhin etäisyys kahden ihmisen välillä on hymy.                                                                                                      Hymyilet jotta minäkin paljastaisin sinulle oman sieluni.