Olen vuosia myohemmin nähnyt  unta samasta vuolaasta joesta joka tulvi joskus niin kiehtovana ja kauniin voimakkaana. Mutta joki ei enää koskaan näyttäytynyt unissani tuossa 2000-luvun alkupuolen loistossaan. Joki oli niukkavesinen vaikka sen olisi pitänyt tulvia keväisin. Unen aikana ihmettelin minne se vesi on kadonnut. Vuosi vuodelta unet tuosta joesta kävivät niukkavetisimmiksi. Jos olin uimassa oli vesi kohta kadonnut pieniksi lätäköiksi. Tai joki se oli jäässä ja minulla oli suuri pelko upota jäihin. Kaunis joki oli muuttunut uhkaavaksi ja ahdistavaksi.

Aloin nähdä unissani myös käärmeitä ja lieroja kun muutimme takaisin Tampereelle. Polun tai vaellusreitin puunjuuret muuttuivat käärmeiksi tai ihon sisään meni pienenpieniä lieroja jotka pesiytyivät sinne. Välillä sain otteen jostain lieron päästä ja sain sen vedettyä ulos itsestäni. Yritin suojella muita ihmisiä polulla, kuten lapsiani etteivät käärmeet tekisi heille pahaa.

Nämä unet kuvaavat hyvin aikaa jolloin X-mieheni nälviminen ja mitätöinti alkoi voimistumaan ja hän syyllisti minua milloin mistäkin. Hän sanoi että tienaan huonosti ja yritykseni ei tuota mitään. Välillä tein kahta työtä tai olin talomme rakennustyömaalla töissä ja en saanut siitä kiitosta. Minulle vaan huomauteltiin että meillä on tiukkaa ja paljon velkaa maksettavana.

Ilon hetkiä oli enää vähän. Kipuja tuli sinnetänne yhä enemmin. Linnoittauduin tyohuöneeseeni illoiksi ettei tarvitsisi olla kuuntelemassa ja tuntemassa Jukan ainaista negatiivisuutta ja huomauttelemista milloin mistäkin turhasta.  Luova työni oli minulle pakotie jonnekin, mutta se luovuus alkoi ehtymään ja jäi jäljelle vaan hyvä käsityötaito.

Olin hyvin masentunut ja mieheni nälvi minulle kaiken lisäksi vielä ulkonäöstänikin kun en jaksanut enää vetää hymyä kasvoilleni. Puheensa lapsistani ja heidän elämästään sai yhä negatiivisemman sävyn, vaikka lapseni olivat itsenäisiä,  kovia tekemään töitä ja hoitivat asiansa.  Mies tuli itse yhä saamattomammaksi, mutta vaatimukset minua kohtaan kasvoivat koko ajan, vaikka olin sairaslomalla. Hyvä mies olisi tukenut ja kannustanut vaimoaan, mutta ei narsisti.
Minun oli aika herätä pitkästä turtumuksen unesta. Hakeuduin lääkäriin. Hän teki lähetteen masennukseni takia terapiaan. Lapseni tukivat minua monin tavoin tuona aikana.