Kirje 2, 18-23.6.78

30 v. sitten mennyttä elämää

Rakas

Jatkuva helle mutta tuulee aina, mereltä, ja levittää paskan hajun. Paidanvaihtoa. Ikkunasta näen auringonottajan jalat talon kulman takaa nurmelta. Iltapäivä menossa - johonkin -  ja juuri missään ei näy ketään, ei ääniä - junanvihellys. Huoneessa soi Bob Dylannin Street Legal ( huonemiehellä on stereot ja soitan tätä jatkuvasti päästä päähän). Heräsin päiväunilta, lähdettävä töihin. Poikkesin eilen iltakaljalle töiden jälkeen ja jäin puhumaan: Onko olemassa muuta kuin sellaista edistystä jonka ihmiset kokevat edistykseksi. Meni myöhään ja pari ylimääräistä kymppiä, mutta nostin hiukan pintaitsetuntoa  -  olin "asiantuntija".  ( Auringonpalvoja käärii vilttinsä, vetää housut jalkaansa ja poistuu.) Vilkaisen hitaasti kasvavaa paperinippua ( gradu )., panen paljon deodoranttia, mykistän Dylanin, vedän syvään henkeä ja lähden toimitukseen.

Vuoro päättyi. Ikuinen ongelma: miten jaksaa kiinnostua, keksiä asiaa ja aiheita. Mutta siellä on yllättävän hyvä henki. Olen ystävystynyt erään Hesalaisen Harrin kanssa, ( jolta tulee syksyllä esikoisromaani markkinoille, mulla on sen käsikirjoitus). Välitön paljon ja paljoon reagoiva, älykäs kaveri. Tunnen tietysti mielihyvää sanoessani että meillä on paljon hyviä keskusteluja - naiivia mielihyvää. Sillä on ylivoimaisen runsas tunne-elämä. Tunnen itseni toistuvaksi tyhjäksi ja rajoittuneeksi näpertelijäksi. Luulen tajunneeni että olen kai yrittänyt järkeistää tunteitani, panna ne järjestykseen, mikä on merkinnyt niille huonoa. Ne ovat menettäneet merkitystään ja luonnollisuuttaan. Ryypännyt ja polttanut liikaa, pystynyt liian vähän lukutyöhön. Kävellyt lehteen ja takaisin, yrittänyt selvittää, sitten pakottaa itsensa tekemään mielenkiintoisia asioita ja heittämään hittoon asioiden päälimmäinen ja tuskainen ja tasapaksu kerros. Onnistuu joskus vähän.  Ennen kaikkea on vain tehtävä. Ja antaa mielialojen muuttua miten muuttuvat. Eläminen tuntuu joskus suurelta palalta kurkussa, sellaiselta jota ei saa pieniksi. ( Olin muuten näyttämässä kurkkuani lääkärille, siellä tuntui olevan materiaalinen pala. Ei kuitenkaan ollut, ei luojan kiitos. Olin tyypillinen asiakas.) Ajatus tuntuu joskus liikkuvan kuin juna raiteilla jostain johonkin, mutten pääse kyytiin. Ei ole asemia eikä sivuraiteita. Voi yrittää juosta vieressä tai kävellä, se liikkuu usein hyvin hitaasti. Tai takkuaa.

No niin juhannus on ohi. Olin pohjanmaalla, tiedäthän. Tunnen toisesta seitsemän ihmistä, kaikki aika nuoria, toisesssa on hirveästi sukulaisia. O:ssa poikkesin viimeksi nelisen vuotta sitten, siinä äitini kotitalossa ja kontaktit ovat tietysti kankeita. Setäni jonka muisti välillä pettää, sanoi jotain sellaista ettei tuntisi jos en sanoisi koka olen. Muut tunnistivat. Tulee Pappa mieleen. H:lla join pullon kossua, saunoin, vihdoin ja ihmettelin hetken lavanuorten hauskanpitämisen sekoilemis-tyyliä. Nyt tuntuu kuin alkukesä olisi ohi, siinäkin mielessä etä kaikkeen olen jotenkin tottunut - heinäkuu on tasaisempi. Lainasin yhden Sartren kirjan ja ostin antikvariaatista Solzenitsynin Ensimmäisen piirin.Kaksi osaa kahdella kympillä, ja kahdeksan markkaa alennusta. Kesäkuussa olen katsellu tvähän sysiviä runoja, nyt tasaisempaan suuntaaan. Pitää yrittää pysyä aloillaan.

Runoilija Arto Melleri sanoi haastattelussa, että tavaran tai tiedon kerääminen ei ole luovaa, luopuminen sen sijaan on. Itse sanoi yrittävänsä suodattaa. Kerääminen tuskin onkaan luovaa, siinä saattaa kasata alimmat näkymättömiin. Luopuminen sattuu ja jäljellejäävä on ehkä pengottava, löytääkseen taas. Mitä on luopuminen, mitä luovuttaminen ? ( Huonemies nukkuu vaikka hakkaan tätä konetta, jonka värinauha ryppyilee.) Harmaasieppo räpistelee pihlajassa. Välkkylän äidit ja lapset huutelevat toisilleen pihalla. Kaksi vekkaria naksuttaa seitsemää.

Syön nykyään varmaan kolmanneksen ellen puolet siitä mitä keväällä. Usein on pieni nälkä. Mulla on kauhea kotiruoan kaipuu, vihanneskeittoa, punaista soppaa ja riisiä, edes kananmunia aamulla...Paino ei kuitenkaan ole pudonnut kuin kilon. Telkkaria en katsele, lehtiä luen aika vähän ja huomenna on tilattava pyykkitupa. Ostin muuten kauniin siniraitaisen paidan. Ensin sen kanssa tuntui merkkimainokselta, se on Marimekko. Uusissa kengissä on nauhat - asenteen muutos. Alan fundeerata gradua, jonka käsikirjoituksen Nordenstreng luki ja häipyi Pariisiin. Se ei kirjoittanut mitään viestiä mukaan sen palauttaessaan, kuten tyypillistä. Hyvä vai huona merkki? Ei mitään vaikka muistan sen sanoneen, että sillä saattais olla jotain vinkkejä kunhan näkee. Toivottavasti sillä ei ollut mitään lisäämistä. Soitan sille. Tässä on vieressä hautausmaa, suuri ja kaunis. Olen kävellyt siellä pari kertaa, istuskellut penkilläkin. Ja haudassa kävin kokeilemassa. Se oli juuri kaivettu, tuet reunoilla. Kukaan ei nähnyt. Siellä oli hyttysiä ja vaimeata. Voihan sanoa sitten että olen käynyt ennenkin. Kivistä saa kuvittelun aihetta monenlaisiin kohtakoihin: vanhempien iät ja lasten, aikakausi ja kiven komeus. Hautausmaalla voi oppia tunnistamaan jonkun tietyn linnun sen laulusta, jos se laulaa samassa puussa eri öinä. Katselin peipposta, joka näytti melkein halkeavan kun se lauloi. Nyt siinä haudassa on asukas, pääsy kielletty. Himmenee, vetää pilveen.

Mitä olen kuukaudessa oppinut? Mitä sinä olet oppinut? ( Västäräkki syöttää poikastaan nenän edessä lasin takana. En tiedä olenko tosiaan kiinnostunut vai näenkö vain. Näen jokatapauksessa ja puren huuliani.) Ehkä hyväksyn, hyväksymme nyt enemmin asioita, olemme rohkeampia. Olemmeko tehneet pahaa toisillemme, kyllä kai, mutta paljon enemmin hyvää. Minun mahdollisuuteni (kantaa vastuuta) tai antaa jotain lapsillesi  - ovat vain -  mitkä ? Kysymys tuntuu melkein teeskentelyltä. Tämä kirjekin saattaa tuntua hieman kirjalliselta, vaikka kaikki on totta. (Kaikki on tullut paperille ilman väärää muotoilua, sanan kääntelyä.) Olen, olemme ehkä vähän alttiimpia. Ja toistamme hyviä ja huonoja tottumuksiamme, pakonomaisesti. Sano likoille terveisiä ja anna pusu, sano että oli kirjekuoressa. Voikaa hyvin ja pitäkää huolta itsestänne. Kun tulen käymään tehdään soppaa, juodaan viiniä. En osaa sanoa nyt muuta. Kirjoitan taas. Iloista kesän jatkoa, halaus. Jarmo